Katrina

Urheilun rahoituksen tulevaisuus

Suomalaisen urheilun ja liikunnan rahoitus on puhuttanut muun muassa Olympiakomitean puheenjohtajavaalin yhteydessä. Keskiössä on Veikkauksen voittovarojen rooli. Niiden määrä on ollut laskussa ja suunnan arvioidaan jopa kiihtyvän tulevan arpajaislakiuudistuksen myötä.

Paitsi että rahaa tulee vähemmän, myös sen eettisyys puhuttaa. Onko oikein että urheilun rahoitus on kiinni siitä kuinka paljon suomalaiset häviävät rahaa uhkapeleihin? Urheilulla ja vedonlyönnillä on toki pitkä yhteinen historia, onhan Veikkauskin aikanaan perustettu juuri jalkapallovedonlyöntiä varten (lotto tuli vasta myöhemmin), ja esimerkiksi hevosurheilua tuskin järjestettäisiin ainakaan nykymittakaavassa ilman siihen liittyvää vedonlyöntiharrastusta. Kuitenkin näistä pelirahoista rahoitetaan myös junioriurheilua, ja yhteys alaikäisten ja rahapelien välillä epäilyttää monia.

Osa urheilujohtajista onkin ottanut voimakkaasti kantaa tämän siteen katkaisemisen puolesta. Suomen Urheiluliiton SUL:in puheenjohtaja Sami Itani nosti asiaa esiin Urheilulehden haastattelussa. Kriittisiä näkemyksiä ovat esittäneet myös muun muassa Mika Anttonen sekä Salibandyliiton toiminnanjohtaja Pekka Ilmivalta.

Mutta mistä rahat urheiluun sitten saataisiin? Roolinsa on varmasti seurojen omalla rahankeruulla, sponsorituloilla ja ehkä myös budjettirahoituksella. Summan kokoluokka on kuitenkin sellainen että toistaiseksi nykyjärjestelmää pyritään ongelmistaan huolimatta pitämään pystyssä. Ilta-Sanomien kyselyssä Olympiakomitean puheenjohtajaehdokkaista Vapaavuori ja Kanerva puolustivat Veikkauksen monopoliasemaa. Sari Multala ja Susanna Rahkamo sen sijaan olivat kriittisempiä. Heidän mielestään siirtymä kohti budjettirahoitusta olisi pidemmällä aikavälillä kestävämpi ratkaisu.

Olympiakomitean johtopaikasta kova kisa

Suomen Olympiakomitean puheenjohtajana vuodesta 2016 toiminut Timo Ritakallio kertoi jättävänsä pestin ensimmäisen kautensa päätteeksi. Uusi puheenjohtaja valitaan syyskokouksessa 21. marraskuuta. Ehdollepanotoimeenkuntaa johtaa Jukka Rauhala ja sen muita jäseniä ovat Tuija Brax, Olli-Pekka Karjalainen, Kalervo Kummola ja Riikka Taivassalo.

Kisaan paikasta on ilmoittaunut tunnettuja nimiä suomalaisen urheilun ja politiikan parista. Mukaan ovat lähteneet ainakin Olympiakomitean nykyinen varapuheenjohtaja, taitoluistelija Susanna Rahkamo, pitkän linjan kokoomuspoliitikko Ilkka Kanerva, purjehduksen maailmanmestari, kansanedustaja Sari Multala sekä Helsingin pormestari Jan Vapaavuori.

St1-energiayhtiön pääomistaja, urheiluvaikuttaja ja urheilun pitkäaikainen tukija Mika Anttonen esitti aikomuksensa hakea tehtävää. Hän kuitenkin vetäytyi kilpailusta. Syyksi Anttonen kertoi että hänellä oli taustalla väärä käsitys laajasta lajiliittojen tuesta, ja että peli alkoi mennä likaiseksi ja poliittiseksi.

Jan Vapaavuori sai heti laajaa tukea usealta merkittävältä lajiliitolta. Häntä esittävät tehtävään Suomen Lentopalloliitto, Salibandyliitto, Palloliitto (jalkapallo), Tennisliitto sekä Koripalloliitto. Joukossa siis harrastaja- ja yleisömääriltään suurimpia lajeja.

Jääkiekkoliitto oli Mika Anttosen tukija, ja juuri he pyysivät Anttosta lähtemään ehdokkaaksi. Ilkka Kanervaa puolestaan ehdotti puheenjohtajaksi Suomen urheiluliitto, Susanna Rahkamoa Taitoluisteluliitto ja Sari Multalaa Suomen Purjehdus ja Veneily ry.

Mitään erityistä ulkoista syytä OP Ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallion jättäytymiseen tehtävästä ei ole tuotu esiin. Hän itse on kommentoinut että päätökseen ei liity dramatiikkaa vaan kyse on henkilökohtaisesta ratkaisusta. Muun muassa Olympiakomitean toimitusjohtaja Mikko Salonen olisi mielellään nähnyt hänen jatkavan tehtävässä.

Suomen Olympiakomitea on kansainvälisen olympiakomitea KOK:n jäsen. Rekisteröity yhdistys perustettiin vuonna 1907.

Tue urheilijaa kampanja

Tue urheilijaa oli Urheilijayhdistys ry:n ja Monetan hanke jonka tavoitteena oli luoda uusi, vastuullinen ja osallistava rahoitusmuoto huippu-urheilulle.

Erityiskohteena olivat pienemmät lajit jotka eivät kerää suuria sponsorituloja tai julkista rahaa. Mukana oli muun muassa Paralympialais-menestyjä Leo-Pekka Tähti.

Kampanjan toimintamallina oli myydä tukijoille Monetan valmistamia keräilytuotteita. Myyntituotot ohjattiin kokonaan ostajan valitseman urheilijan tukemiseen. Vaihtoehtojen joukossa oli myös nuorisouheilu.

Ensimmäinen tuote oli Helsingin Olympialaisten 60-vuotisjuhlaa kunnioittava, Paavo Nurmen kuvaa kantava kullattu Olympiaharkko.

Moneta on tehnyt vuosien varrella runsaasti yhteistyötä olympiakomitean ja suomalaisen huippu-urheilun kanssa. Hankkeen edistäjinä toimivat muun muassa Olli-Pekka Karjalainen, Sari Multala, Jarkko Kinnunen ja Samuli Vasala.